torstai 12. kesäkuuta 2014

Valkoista maalia lattiaan

No niin. Ihanaa. En malta odottaa huomista. Saamme silloin ehkä olohuoneen lattiaan viimeisen kerroksen Betolux akvaa. Sävyttämätöntä. Aivan. Päädyin kaikista valkoisen sävyistä blogeja luettuani siihen, että sävyttämätön betolux akva ei ole liian kova, eikä harmahtavakaan. Keltaiseen en halunnut sen taittuvan lainkaan, sillä valkoisella kuultolakattu lattiamme oli jo 10 vuodessa UV -säteilyn herkuttelemana alkanut saada kellettynyttä väriä, kolhuja ja muita ruhjeita osakseen. Olisi vedettävä siihen kittiä ja peittomaalia, niinkuin mielestäni 20-luvun taloissa kuuluukin olla.


Aaaah. Vaikka koti on ollut viikon hurlumhei, ei se haittaa. Pääsenhän pian sisutamaan olohuonetta uudestaan!  Tuttavamme Riihimäen Top Parketista tuli apuihin, sillä nyt en revennyt mieheni ulkomailla ollessa tähän rutistukseen YyHoo -äidin roolissa itse. Opettelen, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Apurimme hioi ja kittasi lattian kärsivällisesti ja hioi vielä uudestaan. Minun hermoni eivät ehkä olisi tähän taipuneet. Kitti jätti koneeseen niin rajun tahnakerroksen hiottaessa, että hiontaa pystyi tekemään vain n. neliön kerrallaan. 

Sitten tuli ne kuuluisat yllärit, mihin olen remonttimaailmassa aina tottunut. Tällä kertaa parin maalikerroksen jälkeen oksat alkoivat kuultaa läpi ja lattiassa oli siellä täällä räiskäyksiä, ihan kuin joku olisi ennen maalausta käynyt heittämässä steariinia sinne tänne nätisti. Eikun hiomaan nuo kohdat tasaiseksi ja äkkiä pohjamaalilla, Otexilla päälle. Siksi sillä, koska vesiliukoiset päästäisivät oksat läpi. Jotenkin olimme ajatelleet, että 10 vuotta lakan alla ollut puu, sen kepeä hiominen, kitti ja hionta eivät enää oksia päästäisi läpi. Toisin kävi. Ensi kerralla vedän pohjamaalin alimmaksi. Nyt pohjamaalin jälkeen lattia näyttää jo uskottavalta ja huomenna vedetään 1-2 kerrosta betolux akvaa päälle. 



En melkein malttaisi lähteä kotoa pois huomenna Helsinkiin töihin, mutta on maltettava. Hyvät palaverit edessä ja viikonlopun reissu rakkaiden sukulaisten luo Itä-Rajalle kummitytön konfirmaatiota juhlimaan on enemmän kuin hyvä syy jättää remontti hetkeksi taka-alalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti