perjantai 2. tammikuuta 2015

Kiitollisena kuluneesta vuodesta kohti seuraavaa

Mieheni ostama lahja kukkaan puhjenneena
Juttelimme tänään mieheni kanssa kuluneesta vuodesta käsistä toisiamme pöydän yli pitäen. Tajusimme, että tämä vuosi on ollut elämässämme harvinaisen hyvä vuosi. Vähän muutoksia, harvinaisen vähän yllättäviä muuttujia takavasemmalta ja muita yllätyksiä. Hyviä hetkiä perheen, ystävien ja työn äärellä meillä molemmilla. 

On vuoteemme kuulunut valvottuja öitä, sairasteluja, mutta ne ikäänkuin mielestäni kuuluvatkin pikkulapsiperheen perussettiin. Ja on niitä raskaitakin hetkiä ihmisillä lähellä, joiden kanssa olemme saaneet jakaa elämää, mutta myös upeita käänteitä ihmisten elämässä, joilla ei ole ollut niin vähän yllättäviä muuttujia.

Huomaan päällimmäisen tuntemukseni olevan tämän uuden vuoden kynnyksellä kiitollisuus. Siihen on voinut vaikuttaa myös rakkaalta ystävältäni joululahjaksi saamani kirja Tuhat Lahjaa, jota olen lukenut ja maistellut loman aikana. Silti kiitollisuus, se on aito tuntemukseni. Olen kiitollinen miehestäni, perheestäni, ystävistä, työstä, työtovereista ja naapureista, vähäisten muutosten vuodesta. Tässä on hyvä.  juuri näin. Juuri nyt.

Toivotan sinulle lukijani sellaista uutta vuotta, josta voit olla vuoden päästä kiitollinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti