Vihdoin on lattiakin paikallaan. Pölyt pyyhitty (kirjaimellisesti) kaikilta pinnoilta vanhan klinkkerilattian irroittamisen jäljiltä ja vanha matto laitettu hetkeksi korostamaan tilan uutta tuntua.
Valitsin tilaan isot laatat Riihimäen RTV:ltä. Tiililadonnan halusin rappujen suunnassa siksi, ettei tila pitkittyisi entisestään. Näin saan huijattua silmää ja tila tuntuu isommalta kuin onkaan.
Pyöreä matto korostaa mielestäni nyt tilan tuntua ja melkein kutsuu välillä seisomaan sen keskellä ja ihastelemaan uutta. Hieman isompi matto olisi ehkä vielä parempi, mutta nyt voi vähän odottaakin hankintoja. On aika nauttia kuukausien työstä.
Jottei tämä olisi liian helppoa, on mielessäni jo seuraava projekti. Sängynpääty makkariin Madmenin tyyliin...koivuvaneri on jo tilattu. DIY ajatteluni on siis lienee saanut vain vettä myllyyn. Olkkarin suunnitelmia en kehtaa julki vielä edes lausua. Aikansa kaikella ja kärsivällisyyden kasvattamisella varsinkin.

Kyllä kannatti!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti