keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Olohuoneen uusi tapetti

Viikonloppuna sen tein. Sain tapetoitua olohuoneen pitkän seinän ja haalean raitatapetin sen alta pois. Vanha valkoiseksi vahattu kaappi tulee nyt ihan erilailla esiin. Innostuin eteisen mustasta laatikostosta niin, että ajattelin olohuoneen saavan vaaleudessaan uudesta tapetista ryhtiä ja näin mielestäni kävikin. Tapetti on Järvenpään värisilmästä Boråsia. Tällä kertaa ei tarvinnut lähteä Englantiin asti.


Mieheni tuunasi Kaapin aikanaan meille mediakaapiksi. Sen sisältä löytyvät TV, Blue -Ray -soitin, mokkulamme ja vahvistin sekä sekalainen setti DVD:itä. Valkoinen torso on muisto ajalta, jolloin asuimme Oxfordissa. Mieheni toi sen yllätystuliaisina auton muun muuttokuorman mukana.

Kynttilöitä kotonamme kuluu talvella kiloja. Äitini "akkojen ateljeessa" tehdyt kynttilät ja perustuikut odottavat valaisuvuoroaan kaapin päällä näkyvillä. Valutetut kynttilät ovat mielestäni kaiken sen työn arvoisia. Pullot ovat löytöjä erään vanhan saunan takaa raivatessamme tiluksia. Lasin kierrätys oli ennen hieman erilaista. Poissa näkyvistä, poissa mielestä... Joissain pulloista on vielä etiketitkin tallella. Riihimäellä asuvana ajattelen, että vanha lasikin saa meillä olla esillä Riihimäen Lasin kunniaksi.



Katsoessani keittiömme syvennykseen, huomasin omaksi huvituksekseni viimeisen vuoden tapetointiurakoiden jämien kerääntyneen sinne sopivan somasti. Jospa nyt voisi hetkeksi tapetit ja liisterit jäädä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti