Sukuni ja ystäväni tuntevat minut siitä, että otan jouluvalot esille ehkä liiankin aikaisin. Myönnän. Se on totta. Mutta voiko niitä ottaa esiin liian aikaisin? Tänään näen mielessäni heidän kasvoilleen nousevan virneen, kun he näkevät uusimmat jouluvaloni.
Ne kun eivät ole ihan pienemmästä päästä.
Näin nämä ensimmäisen kerran Helsingin GRANITin myymälässä yli vuosi sitten, mutta hinta oli vielä kirvelevä. Nyt valosarjan hinta oli laskenut jostain kumman syystä alle 50 euron lamppuineen, joten tartuin äkkiä tilaisuuteen.
Ja mikä parasta: Minullahan oli valmis paikkakin mielessä!
Ja niinhän siinä sitten käy. Että kun on ajatellut ja visioinut jonkin sisustusasian jonnekin kohtaan ja toteaa paikan päällä, ettei se visio ihan nyt putkeen mennytkään, niin on vain reippaasti otettava uusi asenne ja uusi visio. Tänään askartelin sitten tällaisen vision hommasta olohuoneeseemme.
Pahoittelen kuvien tulvaa, mutta olen niin fiilareissa unelmani toteutumisesta, että on vähän pakko hehkuttaa. Ja livenä ne näyttävät vielä paremmilta. Tässä pimeydessä ja syksyn työn ruuhkien ja muiden asioiden makeasti väsyttämänä nautiskelen nyt valosta, joka valaisee koko olohuoneen ilman kynttilöitäkin.
Kun yksi unelma on toteutunut, voi nauttia siitä hetken. Sisutajan aivot toimivat hassusti niin, että edellisen unelman toteuduttua tulee tilaa sille seuraavalle unelmalle. Tietenkin. Ja minun unelmani on jo osa tätä yllä olevaa kuvaa. Äitini on luvannut antaa minulle mustan lampaantaljan tämän valkoisen tilalle, joka näkyy tuolla tuolilla. Se on seuraava visioni olohuoneemme yhdestä kohdasta. Muille en nyt anna enempää tilaa, vaan nautin hetken.
P.S. huomaa myös mustat kynttilät. Olen aivan hullaantunut niihin.
Mikä ero valkoisiin! Ja kivaa vaihtelua.
Tänään olen kiitollinen siitä valosta, joka ei ole vain ulkoista, vaan mikä ruokkii ihmistä myös sisältä. Samalla olen kiitollinen kaikesta kauniista luodusta ja niistä taitavista käsistä ja suunnittelijasta, joka on tällaisenkin lamppusarjan saanut aikaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti