Retki "tulivuorelle"
Kolmevuotiaan poikani lempipuuhaa on retkeily. Kun pakkaamme eväät reppuun ja lähdemme mielikuvitusmatkalle kauas pois vaikka ihan takapihalle tai lähipuistoon, hän ei meinaa pysyä liitoksissaan.
Tällä kertaa lähdimme retkelle kesämökkimme takakulmalla sijaitsevalle karulle kalliolle. Mökkimme päätyseinä on tätä kuvaa ottaessani vasemmalla puolellani. En malttanut olla ottamatta kuvaa pienestä sankaristani, joka on juuri kiivennyt tulivuorelle, kohdannut hurjan lohikäärmeen kolossaan, saanut itsensä irti tuosta samaisesta oman pikkusaappaansa kokoisesta kolosta - ja unohtanut pillimehunsa mökin rappusille.
Äiti siis hakemaan mehua sankarille, joka istuu pehmeällä sammalmättähällä kiven päällä. Hän on eväshetkensä ansainnut. Enkä haluaisi olla missään muualla juuri nyt. Samalla mieleni käy esikoisemme luona, joka on ensimmäistä kertaa jäänyt perhemökkiviikonlopun sijaan Etelään, Tubeconiin päästäkseen. Ehkä siksikin nautin tästä hetkestä niin paljon. Tämä aika kulkee ohi niin kovaa. Vaikka se on klisee, niin tapahtuu.
Tänään olen kiitollinen lapsistani ja siitä, miten he osaavat innostua asioista. Pienistäkin.
Kukkia äidille
"Äiti, mulla on sulle jotain!", kuuluu ääni eteisestä paistaessani ruokaa keittiössä hellan ääressä.
Valahdan sanattomaksi polvilleni pienen miehen edessä, joka on kerännyt minulle juuri ihkaensimmäisen kukkakimppunsa. Muhkea pallo keltaisia voikukkia. Voih!
En meinaa kestää tätä onnen määrää. Isä on muutaman päivän työreissussa ja minua hemmotellaan jo. Vastahan tuo pieni mies leikki vesipyssyllä talonseinustalla kun avonaisesta keittiön ikkunasta sivusilmällä tarkistin ruokaa valmistaessani, että kaikki on kunnossa. Ja nyt hän oli jo ehtinyt oma-aloitteisesti kerätä äidille kukkia. Voih!
Kukat saivat kunniapaikan maljakossa keittiön pöydällä. Niitä nyt sitten ihastellaan niin pitkään kuin mahdollista. Voih!
Äitienpäivänä
Minua on siunattu kahdella upealla pojalla. Olen saanut olla äiti 13 vuotta. Teini-ikäisen ja 3-vuotiaan kyselyvaiheessa olevan uhmaikäisen tarpeet ovat kovin erilaiset. Välillä koen oloni hieman skitsofreeniseksi. Ikäänkuin eläisin ensimmäisen kanssa samaa vaihetta uudelleen ja uudelleen. Ihmettelisin, kuka tuo komea itseäni pidempi nuori mies on sohvallamme.
Samalla monella tapaa tässä on armollisuutta. Kun tajuan vanhemman olevan enää ehkä muutaman vuoden kotona ja tässä lähellä, nautin pienestä piipertäjästä kovin eri tavalla. Vaikka esikoisenikin kanssa olen kovasti nauttinut taas siksi, että hänen elämänsä jokainen päivä on ollut meille lahjaa synnynnäisten sydänvikojen vuoksi.
Kun mieheni antoi minulle tämän kukan jo varaslähdöllä perjantaina, nautin siitä kovin! Ensinnäkin on oleellista tietää, että älykkään tutkijamieheni mielestä on todella ennalta-arvattavaa ilahduttaa naisia kukilla, joten hän tekee sitä todella harvoin. Hän haluaa osoittaa rakkauttaan minuun toisella tapaa. Hän on tässä parinkymmenen vuoden aikana kuitenkin oppinut, että minusta se ei ole ollenkaan latteaa. Vaan vähän ehkä sinisilmäisestikin kovin romanttista.
Toiseksi, olen saanut iloita kauniin ruusun olemassaolosta, muistuttaessa minua äitiyden lahjasta, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys, koko viikonlopun ajan. Tänä iltana ilta-aurinkokin paistoi sen kukille kauniisti. Yritän kaiken arjen keskellä muistaa vielä paremmin, mikä lahja tämä onkaan.
Kiitollisena siitä toivotan kaikille äideille hyvää äitienpäivää!
Ja niille, jotka eivät ole tätä saaneet elämältä, vaikka sitä kipeästi olisivat janonneet, haluan antaa kaiken syvän arvostukseni ja kunnioituksen! Kaikki empatiani täältä etänä.
Yli 20 vuotta yhdessä
Tänään juhlimme mieheni kanssa hääpäiväämme. Emme ole enää varmoja, onko kyseessä 18. vai 19. hääpäivämme. Mutta siitä olemme varmoja, että olemme olleet yhdessä jo yli kaksi vuosikymmentä. Sen kunniaksi kaivelin vanhoja valokuviamme. Löysin herttaisen kuvan meistä mieheni vieraillessa koulullani vanhojen päivänäni hänen itsensä ollessa abi.
Mietimme eilen illalla yhteisten vuosiemme parhaita hetkiä. Teinivuosilta toisemme tuntevina on veikeää nähdä, millainen puolisosta kehkeytyy aikuistuessa ja vanhempana. Mietimme myös, miten armollista on, ettei kaikkea tulevaa elämässä tiedä etukäteen.
Hotellin aulassa juhlimassa @ Grand hotel Budapest |
Pääsiäisenä matkasimme kaksin ihan lentämällä (aiemmin lensimme kaksin vuonna 2008) reissulle muutaksi päiväksi Budapestiin. Nuorimmaisen täyttäessä 3 vuotta reissujen eteen saa tehdä vielä aikamoisia järjestelyjä hoitojen onnistumiseksi, mutta järjestelyt kannatti. Suosittelen kaikkia pariskuntia ottamaan välillä yön tai kaksi kahdenkesken pois arjen keskeltä ilman lapsia. Se tunne, kun voi ruokapöydässä kuulla puolisonsa kuulumisia ilman kenenkään keskeytystä tai kävellä käsikädessä tunteja ilman uhmaikäisten roikkumista toisen käsivarressa on aika vapauttavaa ja kokemisen arvoista. Sitten voi palata kotiin kärsivällisempänä - ainakin jonkin aikaa kärsivällisempänä.
Ruuhkavuosien hetkiä lattialla
Lauantai-illan puuhia kylmänä talvi-iltana. Takka-tulen loimutessa voi rakentaa vaikka pitkästä aikaa iiiiiison junaradan olohuoneen lattialle ja heittäytyä leikkiin kuopuksen kanssa. Nauttia hetkestä ja pysähtyä kaiken kiireen ja huolten keskellä. Lapsiltani minulla on paljon opittavaa juuri tässä. Tänään nautin hetkistä ja opettelen pysähtymään siihen hyvään, mitä olen saanut.
Tänään olen kiitollinen perheestä, hetkistä sen jäsenten kanssa.
Isoveikan luomuruis
Joka kesä se tapahtuu. Kun näen tämän näyn, jotain minussa pysähtyy. Enkä tiedä johtuuko se vanhenemisesta, mutta tuntuu myös siltä, kuin joka kerta se merkitsisi yhä enemmän ja koskettaisi syvemmin.
Olen todella iloinen siitä, että veljeni jatkaa vanhempiemme luomutilaa, Niitylahden Luomutilaa. Tila tuottaa myös spelttiä ja kauraa eri muodoissaan (jauhot, hiutaleet, helmet). Oma mylly ja hakepuulla kuivattava vilja nostavat tilaa ekologisuudessaan aikas korkealle. Hienoa isoveli!
Muistoja Papan veneeltä
Yksi kesän kohokohtia on se, kun lapset pääsevät Papan kanssa laiva-ajelulle. Pappa ottaa aina kyytiin kaikki halukkaat ja kertoo matkalla lapsuutensa maisemien herättämänä tarinoita omasta lapsuudestaan. Tänä kesänä meillä oli upea keli, peilityyni Puulan vesi.
Lapsenlapset saavat aina ohjata Papan venettä |
Tätikullan hoteissa
Tätini asuu Itä-Suomen itäisimmässä kolkassa kauniissa niemessä äitini synnyinsijoilla. Hän on saanut viime kesänä valmiiksi uuden terassin talonsa edustalle, jonka muhkeista pihasohvista ja iltapalasta nautimme kauniissa maisemassa.
Talon etuterassilla iltapalalla |
Serkkuni Miia oli tullut jo edellisenä iltana paikalle valmistamaan
tyttärensä rippijuhlia ja leiponut tämänkin makoisan spelttimustikkapiirakan. Itse tulin suoraan töistä Helsingistä
serkkuni miehen kyydissä. Perillä olimme noin puoli kymmenen illalla. Harmi ettei paikka ole lähempänä. Tädin kanssa on upea jakaa elämän asioita. Kiitos Sisko-täti! Ja
aaah, sauna odotti myös uupunutta matkaajaa ja tietenkin saunatuvassakin paloi takkatuli myöhemmin illalla.
Rantasauna odottaa lämpimänä |
Huomenna juhlisimme kummityttäreni konfirmaatiota upeissa remontoiduissa
puitteissa. Harmi etten tajunnut ottaa kuvaa upeista korkeista
lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista ja uusiksi tehdystä takasta.
Tila oli nyt upean avara!
Row row row the boat...
Erämessujen
löytö oli tingattu laiva lastemme ja heidän ystäviensä leikkeihin.
Takapihallemme saapui viime sunnuntaina lasten uusi lelu. Olimme
suunnitelleet rakentavamme laivan Tobiakselle tänä kesänä, kuten
isoveljelleen pienenä teimme linnan (jossa oli laskusilta ja ylhäällä
toisessa kerroksessa ruori, jotta linna pystyi hetkessä muuttumaan
laivaksi). Mutta tämä laiva oli jotain ihan utopistista. Kiipeilypääty
takana, Isompi hytti takana, ruori takakajuutan päällä ja liukumäki sekä
tietenkin puinen tykki. Etukajuutasta luukku ylätasolle, josta voi
nostaa ämpärillä kaikkea mitä haluaakaan...ollapa taas lapsi itse.
Virolainen
myyjä Puukujurid valmistaa näitä ja vielä monen monenlaisia mielikuvitusta kutkuttavia lasten leikkijuttuja pihoihin ja kuljettaa
niitä Suomeen. Helsinkiin maksutta.
Brothers forever
This sight made me stop my cooking on one Saturday afternoon. My two boys where outside playing in the snow and making angels side by side. 12 and almost 2 year old. Bigger and smaller one. My boys.
Three years ago we still thought our family was going to be always a family of three - me, my husband and our first born. We went through a lot of emotions after finding out that our family would grow. The processes you have been through are not simple ones in life, but they all change you and this kind of news change you once again.
Whenever I see them side by side or hand in hand I feel like time would stand still. I feel overwhelmed with love, thankfulness and happiness. I remember the painful parts of the issue as well but maybe that just makes it all more sweet.In that moment I remember how my first born stopped wishing for a little brother when he was seven years old. And I did the same about that time too.
Tobias, name of our toddler, means God is good.
Made by Mom
My Mom is very talented. She makes anything she wants, or that's how I have learned to see her at least. She surprised me with this transformed Finnish national dress that I can use every day. Today I had it at work. It is called Peräpohjolan puku (all areas have different national and traditional costumes in Finland). My mom found it from a second hand shop. Someone did not know how valuable it is but I am happy they didn't throw it away. She made it shorter and fit for me.
Thanks Mom <3
Cookies by Elias
Tänään Elias halusi leipoa keksejä huomisille roolipelikeikalle Amerikan tyyliin. Hän on saanut reseptin kummiltaan, joka asui lapsuudessaan Amerikassa. Tämä resepti on ilahduttanut meitä useita kertoja ja tälläkin kertaa leivokset saivat koko perheen herkuttelemaan hetken kaiken muun tohinan keskellä.
Erityismaininnan saavat isoveljeni Niittylahden luomutilan ekologisesti viljellyt Speltti -jauhot oman tilan myllyssä jauhettuna Mikkelin järvimaisemissa. Samoin Eliaksen sinnikkyys sokerin ja valkosuklaan uupuessa: Kauppareissu kävellen lähikauppaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti