Näytetään tekstit, joissa on tunniste Awara. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Awara. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Pikkukuusia joulua tuomaan

Metsänomistajan tytär suuntasi Riihimäellä ojan pohjille hakemaan taimia, ettei kiusaisi ketään
täkäläistä metsänomistajaa. Puolukanvarpuja, sammalta ja minikuusia juurineen. Niistä on hyvät joulutunnelman tuojat tehty.

Pienet kuuset ovat sympaattisia ja jotenkin herkkiä. Olen laittanut niitä kaikenlaisiin maljakoihin, mutta läpinäkyviin, jotta juuret näkyvät ihanasti. Yllättävän pitkään ovat jo säilyneet, viikon ilman varisseita neulasia. Suosittelen lämpimästi kävelyä ojien pohjille. Sieltä ei kuusta saa kasvamaan kuitenkaan puutavaraksi asti.


Toinen ihanuus on edelleen erilaiset pinnat ja tekstuurit. Koriin on kertynyt metallinhohtoa (Awara), karvapalloa (homeberry) ja puupalloja (kirpparit). Ehkä tuunaan jonkun niistä vielä mustaksi tässä joululoman kouttaessa.

Pahoittelen, että tämän kuun postaukset tulevat varmaan olemaan paljon näitä jouluasetelmia, mutta  ovathan ne ajankohtaisia. Isosiskoni olikin joskus sitä mieltä, että minusta olisi pitänyt tulla kukkakauppias.

Ylemmän kuvan sohvalla näkyvä tekstityyny on sekin Homeberrystä, 9,90e ja säkkikangasta. Kuuset 0e ja hyvä  mieli ulkoilusta lasten kanssa.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ihana väkertää pitkästä aikaa

Tänään väkersin eteisen kaapiston tyhjään kohtaan täytettä. Olen haaveillut siihen liitutaulusta, mutta kun sopivan kokoista ei tunnu löytyvän, päätin väkertää sen itse. Käydessäni Riihimäen Awarassa silmiini osui liitutaulutarrat. Innostuin, sillä nythän voisinkin laittaa tuohon hukkakohtaan sekä lempikuvani pojista, että liitutaulun vierekkäin! Awaran Sannalla oli paljon hyviä ideoita ja vinkkejä liitutaulutarran käyttöön. Löysin vielä samanlaisen kehyksen kuin poikien kuvassakin on, joten päädyin askartelemaan.


Liitutaulutarraa käyttäessä on hyvä varmistaa, että alustan tulee olla tasainen. 2 metriä liitutaulutarraketta maksoi vain 7,90e, joten innostuin tekemään siitä pikana vielä uhmailevalle 2v:lle oman piirtoalustan ensin käteeni sattuneen pahvin päälle. Kyllä kului taas aika leppoisasti. Rullan sisässäkin on liituja, mutta ostin vielä edullisen paketinkin sekä värillisiä, että valkoisia liituja Awarasta hintaan 1,90e.


Liitutaulua voi käyttää aina niiden viimeisimpien muistettavien asioiden tukena tai kivojen viestien jättämiseen perheelle. Voipi olla, että liitutaulutarraa löytyy meiltä vielä muualtakin!

Tobias ottaa uutta liitutaulua haltuunsa