Lattian rakoillessa

Olohuoneen lattia on alkanut rakoilla lempeästi. Aikanaan kauan haaveillusta lattiaremontista on pian vuosi. Silloinen kellettynyt valkokuultolakalla käsitelty puu sai 10 vuoden käytön jälkeen uuden pinnan. Ja koko olohuoneen ilme muuttui. 

Imuroidessani tänään tuota lattiaa huvituin siitä, miten eri asiat eri aikoina elämässä nousevat tärkeysjärjestyksessä listojemme ykkösiksi. Minulla se oli vuosi sitten olohuoneen ilme. Käytin voimavarojani saadakseni lattiaremontin alkuun ja aikaa maistellessani mitkä huonekalut vielä toisin olohuoneeseen ja millaisen ilmeen tyynyjen myötä tuon sohvalle. Ikäänkuin työssäkäyvän lapsiperheen äidin elämässä ei olisi vielä tarpeeksi haasteita. Minulle tämä oli silti todella tärkeää juuri silloin. Naurahdan itselleni pehmeästi.

Odotin sitä, miten lattia alkaa elää ja patinoitua, sillä alussa se näytti melkein valkoiselta vanerilta, yhdeltä valkoiselta pinnalta. Odotin tätä hetkeä, kun lattiassa näkyisi elämän jälkiä ja rosoisuutta kiillon ja puhtauden vastakohtana. Elämän jäljet. Meidän perheen kokoiset ja näköiset.

Tänään tämä lattia puhuttelee minua erityisesti. Jotenkin näen siinä sen prosessin, missä itsekin olen viimeisen vuoden aikana monella tapaa ollut. Miten eri asiat nousevat pintaan vuorollaan ja miksi ne ovat niin merkityksellisiä juuri silloin kun ovat.

Imurin humistessa mieleni liitelee jenkeissä työreissulla olevan mieheni luona ja siinä, millaista meidän elämämme tulee olemaan seuraavat 10 vuotta. Tai edes seuraavan vuoden. Miten elämässä on armollista, ettei aina tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Miten se valkoinen puhdas vaneri muuttuu rosoisemmaksi, kokemuksen myötä kauniimmaksi. Niin monella tapaa.

  Onneksi emme koko elämäämme näytä valkoiselta kiiltävältä vanerilta! Saatika elämämme.

Blogini lattian valmistuttua kesäkuussa 2014

Valkoista maalia lattiaan

No niin. Ihanaa. En malta odottaa huomista. Saamme silloin ehkä olohuoneen lattiaan viimeisen kerroksen Betolux akvaa. Sävyttämätöntä. Aivan. Päädyin kaikista valkoisen sävyistä blogeja luettuani siihen, että sävyttämätön betolux akva ei ole liian kova, eikä harmahtavakaan. Keltaiseen en halunnut sen taittuvan lainkaan, sillä valkoisella kuultolakattu lattiamme oli jo 10 vuodessa UV -säteilyn herkuttelemana alkanut saada kellettynyttä väriä, kolhuja ja muita ruhjeita osakseen. Olisi vedettävä siihen kittiä ja peittomaalia, niinkuin mielestäni 20-luvun taloissa kuuluukin olla.

Aaaah. Vaikka koti on ollut viikon hurlumhei, ei se haittaa. Pääsenhän pian sisutamaan olohuonetta uudestaan!  Tuttavamme Riihimäen Top Parketista tuli apuihin, sillä nyt en revennyt mieheni ulkomailla ollessa tähän rutistukseen YyHoo -äidin roolissa itse. Opettelen, ettei kaikkea tarvitse tehdä itse. Apurimme hioi ja kittasi lattian kärsivällisesti ja hioi vielä uudestaan. Minun hermoni eivät ehkä olisi tähän taipuneet. Kitti jätti koneeseen niin rajun tahnakerroksen hiottaessa, että hiontaa pystyi tekemään vain n. neliön kerrallaan. 

Sitten tuli ne kuuluisat yllärit, mihin olen remonttimaailmassa aina tottunut. Tällä kertaa parin maalikerroksen jälkeen oksat alkoivat kuultaa läpi ja lattiassa oli siellä täällä räiskäyksiä, ihan kuin joku olisi ennen maalausta käynyt heittämässä steariinia sinne tänne nätisti. Eikun hiomaan nuo kohdat tasaiseksi ja äkkiä pohjamaalilla, Otexilla päälle. Siksi sillä, koska vesiliukoiset päästäisivät oksat läpi. Jotenkin olimme ajatelleet, että 10 vuotta lakan alla ollut puu, sen kepeä hiominen, kitti ja hionta eivät enää oksia päästäisi läpi. Toisin kävi. Ensi kerralla vedän pohjamaalin alimmaksi. Nyt pohjamaalin jälkeen lattia näyttää jo uskottavalta ja huomenna vedetään 1-2 kerrosta betolux akvaa päälle. 

En melkein malttaisi lähteä kotoa pois huomenna Helsinkiin töihin, mutta on maltettava. Hyvät palaverit edessä ja viikonlopun reissu rakkaiden sukulaisten luo Itä-Rajalle kummitytön konfirmaatiota juhlimaan on enemmän kuin hyvä syy jättää remontti hetkeksi taka-alalle.