Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu kotona. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu kotona. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulutuulella


Tänään laskeudun joululomalle. 

Paketoin lahjat, vien päiväkodin tädeille pienet muistamiset ja yritän sulkea työpuhelimen ja sähköpostit. Valkoinen kuusemme on muistuttanut tästä laskeutumisen saapumisesta jo kuukauden päivät. Tänään leivon pienimmän lapseni kanssa illalla pipareita ja meille aikuisille viskikakkua. Saatanpa jopa keittää riisipuuronkin. Joululaulujen soidessa. 

Pieni ele arvokkaasta työstä päiväkotiin.


Yritän sulkea kiireen ja keskittyä olennaiseen. Joulun lohduttavaan sanomaan joka puhuttelee vuodesta toiseen. Maistelen sitä, että meille on kerran syntynyt vapahtaja ja tänäkin jouluna juhlistamme tuota tapahtumaa rakkaidemme kanssa.

Olohuone pukeutuu jouluun.


Toivon sinulle lukijani itseäsi armahtavaa joulua joulunsanoman äärellä.
 Rauhallista sellaista.



Tänään olen kiitollinen koittaneesta lomasta ja
 joka hetki lähestyvästä joulusta.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Valo voittaa


Vaikka tänään on vuoden pimein päivä, sain herätä ihanaan valoon. Otamme mieheni kanssa välillä vuoroöitä ja aamuja, jotta silloin kun on mahdollisuus aamulla nukkua, edes toinen voisi nukkua. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille lapsiperheille! 

silmien auettua aamun valo sängyn jalkopäädyssä
Vielä löytyi kukkataloltakin hyasintteja (3kpl 4e), jotka eivät ole täysin kukkineita ja asettelin tänään vielä joulua varten viimeisiä asetelmia. Kuvista ylimpänä ehkä yksi lemppareistani. Sarvikoriste on Homeberrystä 2e ja vaasi vanha kaapista esiin kaivettu. Kiitollisena aamun unista ja hyvin nukutusta yöstä valmistaudun rentoutuneena jouluun.