Irti päästämisestä

Kaksi vuotta sitten kirjoitin viimeksi postauksen tähän blogiin aiheesta Uusia alkuja. Olin lähdössä kummityttöni ristiäisiin ja perheemme muutto ulkomaille oli edessä. Viime kesänä palasimme helpottuneina taas kotiin, jossa ajattelimme saavamme rauhassa elää vielä vuosia, mutta toisin on käymässä. Olemme päästämässä kodistamme irti.

Kodin projekteista yksi kestoteema on ollut "Kiinnitettäisikö muutama taulu?"

Yhdysvalloissa vietetyn vuoden jälkeen muutimme vuokra-asunnosta Riihimäen kotiin. Kotiin, jonka remppaamiseen olen varmaan upottanut satoja tunteja - terapeuttisia sellaisia. Suomen arki alkoi rullata kahden aikuisen työsskäynnillä. Mieheni käy töissä Helsingissä ja minä Järvenpäässä. Pimeän loskaisen syksyn työmatkoilla aloin pohtimaan työmatkoihin käyttämääni aikaa ja energiaa. Kun esikoisemme vielä (äidin työpaikan sijaintia ajattelematta) ilmoitti haluavansa lukioon Järvenpäähän seuraavana syksynä, käynnistyi meissä prosessi.

Aloimme miettiä, voisimmeko muuttaa etelämmäs. Aikanaan muutimme Riihimäelle, koska toinen meistä matkasi Helsinkiin ja toinen Riihimäkeä pohjoisemmas. Nyt tilanne on ollut jo vuosia toinen. Mitä jos kolmen perheenjäsenen työ- ja koulumatkoihin menisi vähemmän aikaa kuin nyt? Miltä tuntuisi, jos edes toinen meistä aikuisista asuisi paikkakunnalla, jossa käy töissä? Voisimmeko paremmin? Miltä eskarin aloittavasta kuopuksesta tuntuisi lähteä aamuisin kotoa myöhemmin kuin Riihimäellä tarvitsisi ja viettää koulun alettua lyhyempiä aikoja yksin koulupäivän jälkeen? Voisimmeko ajatella päästävämme tästä kodista irti?

Aloimme ensin vain huviksemme käymään taloesittelyissä Järvenpäässä. Saadaksemme kuvaa siitä, mitä on tarjolla. Ymmärtääksemme, mitä maksaisi erilaiset kotivaihtoehdot lähempänä työpaikkaa ja onko tarjolla sellaista, missä voisimme nähdä itsemme perheenä. Alku oli varsin ravistelevaa: Tajusimme saaneemme asua Riihimäellä isossa talossa todella edullisesti. Hintana oli työmatkat, mutta nuorempana olimme sen jaksaneet ja halusimme antaa lapsillemme pysyvyyttä.

Täytyi alkaa laskea mistä olisimme valmiit luopumaan. Tarvitsimmeko edelleen omakotitaloa ja mitä käytännössä maksoi lisää se, että saisimme lisää aikaa arkeen työmatkojen sijaan. Miltä tuntuisi luopua yhteisöstä ja rutiineista täällä, missä olimme olleet jo 17 vuotta? Miltä lapsista tuntuisi? Olisiko ollenkaan järkevää jättää tämä koti ja paikkakunta?

Prosessin keskellä mietin paljon, mitä tämä koti minulle merkitsee. Huomasin pohtivani, pystynkö päästämään siitä irti. Ystäviä en uskonut menettäväni, sen verran minulla on hyviä ystäviä, joihin suhteet on säilyneet niin Suomen eri kaupungeissa kuin ulkomaillakin etäisyydestä huolimatta. Elämään voi tulla uuttakin, jotain muuta. Mutta entä tämä koti, olinko siinä liian kiinni? Pystyisinkö päästämään tästä irti? Ja mitä enemmän mietin asiaa, totesin kodin olevan kuitenkin "vain talo". Mitä useammin asiaa maistelin, näin kotimme talona, joka oli antanut meille viimeisen 13 vuoden aikana paljon hyvää, mutta tunnistin ajattelevani, että oli aika siirtyä eteenpäin.

Teimme kotimme myyntipäätöksen ja onneksemme koti sai uudet kiinnostuneet ostajat todella nopeasti, ennenkuin ehdimme asuntoa julkisesti edes näyttää. Koti ehdittiin kuvata virtuaalisesti ja virtuaalikävelyn voi tehdä verkossa kuin kävelisi kodissamme. Kuvauspäivänä oli upea valo ja satuin ottamaan kuvia itsekin. Huomasin niin tehdessäni jättäväni jo jäähyväisiä sen nurkille, pinnoille, joita olin useamman kerrankin vaihtanut, sen valoille ja varjoille, sen meille antamalle ilolle ja rauhalle. Perheemme on ollut täällä hyvä elää ja olla. Nyt on aika päästää irti. Ja astua eteenpäin. On tilaa jollekin muulle. 

Tänään olen kiitollinen siitä, että uskalsimme. Että uskalsimme ajatella toisin ja kysyä itseltämme uusia kysymyksiä. Olen kiitollinen siitä, että asioista voi päästä irti. Jopa taloistakin, joista on tullut koteja, rakkaita sellaisia muistoineen ja niihin käytettyine tunteineen. Olen kiitollinen siitä, että elämämme ja sen onni ei ole kiinni näistä seinistä, vaan jostain muusta. 

Jotain kodin herättämistä inspiraatoiista voin viedä mukanani, kuten nämä ompelemani vessan pyyhkeet :)

Mistä sinä haluaisit tai voisit päästää irti saadaksesi

 jotain aivan muuta, ehkä arvokkaampaa tilalle? 

Miten voisit omalla toiminnallasi vaikuttaa asiaan? 

Ja nyt minä mietin: Pitäisikö uudesta kodista aloittaa uusi blogi?

Uusia alkuja

 Olen saanut olla tänä keväänä monien uusien alkujen äärellä. 

Rakkaan serkkuni tyttären kastejuhlissa kummina 

juhlimassa uuden elämän alkua ja sen siirtymistä Taivaan Isän armon piiriin. 

Tuona aamuna nappasin kuvan keittiön pöydällä olevista tulppaaneista, kevään varmasta merkistä.

Uuden lukion kirjasarjan kiertueella kirjailijana ensimmäistä kertaa. 

Tämä on ollut pitkä prosessi, joka jatkuu vielä ja on opettanut minulle paljon. On ollut hienoa olla luomassa jotain aidosti uutta myös oman ammatillisen elämän piiriin. 

Uskomaton atsalea on kukkinut kuistillamme koko kiertueen ajan, 

yli kaksi kuukautta putkeen eikä näytä vieläkään väsymisen merkkejä. 

En kyllästy ihastelemaan sen kauneutta.

Valmistautumassa ulkomaille muuttoon ensi syksynä. 

Haastattelemassa itselleni sijaista ulkomaanjakson ajaksi.

Laskeutumassa kotiäitiyteen samaan aikaan kun mieheni saa siirtyä 9 kuukaudeksi tiedeyhteisöön tutkimuksen äärelle kansainväliseen huippujoukkoon ja poikani jenkkiläiseen kulttuuriin. Nuorempi ensimmäistä kertaa elämässään ja vanhempi jo toistamiseen.

 Näiden muutosten äärellä nautin tästä keväästä, joka etenee kuten aina ennenkin. 

Poimin sisälle omenapuista oksia maljakkoon. 

Katson kuinka ne puhkeavat kukkaan: Hitaasti, mutta varmasti. 

Ja kaiken tämän uuden äärellä uskon jokaisen niistä etenevän omalla painollaan ja näyttävän meille kauneutensa yksi kerrallaan, omalla tavallaan.

Tänään olen kiitollinen muutoksesta. 

Siitä, että saan olla mukana uusissa asioissa. Oppia niissä itse ja muuttua myös itse. 

Olen kiitollinen kevään kauneudesta ja vuodenajoista, 

jotka näkyvät Suomessa selvästi

 ja kauniina jokainen.


P.S. Mikäli haluat lukea jenkkielostamme ja
 sinne valmistautumisesta, 
voit tehdä niin osoitteessa 
sallygoesus.blogspot.fi

Ruusuja 19 vuoden edestä

Vielä jokin aika sitten mieheni piti kukkien tuomista vaimolle mielikuvituksettomana. Nainen piti pystyä hänen mielestään yllättämään positiivisesti jollain toisella tapaa, uniikisti. 19 avioliittovuoden aikana hän on ollut todella innovatiivinen, täytyy myöntää.  Olen kertonut avoimesti olevani kukkien tuonnista hänen kanssaan eri mieltä. Useamman kerran.

Tällä viikolla, kun vietimme 19. hääpäiväämme, hän ojensi minulle nämä upeat ruusut

 - 19 nupullaan olevaa pitkää valkoista ruusua sanoen: 

"Ne ovat nupullaan kuten rakkautemme". 

Katsoimme hetken toisiamme 

ja sitten repesimme molemmat hulvattomaan nauruun.

Tänään olen kiitollinen siitä, että osaamme edelleen nauraa yhdessä, 

itsellemme ja armollisesti myös toisillemme.

 

Terassi valmistautuu kevääseen

Valo. 

Me suomalaiset ymmärrämme sen päälle. 

Keväisen auringon valon innoittamana aloitin perinteisen pääsiäiseen laskeutumisen

 munien asettelulla pitkin taloa.

 Eteinenkin sai osansa. 

Sprayasin hopeisella maalilla myös tuon vanhan kultaisen peilin ja 

vetelin mustalla kalkkimaalilla pintaan.

Nyt se saa koristaa eteisen metallista kaappia ja tuoda eteiseemme lisää tilan ja valon tuntua.

Mustaan kalkkimaaliin peittynyt sivellin osui muuallekin. Maalasin eteisen lampun valkoisen varren ja kalkkimaalia vielä vedellä ohentan

 talon vanhan betonisen porraspallon ja lampun puisen varjostimen.

Oppikirjaprojektini kuvituksen leinikit ilahduttavat vielä pitkään eteisessä

Tänään olen kiitollinen kevään auringosta ja 

sen lunta sulattavasta voimasta.

P.S. Kalkkimaalit edellisen maalausprojektin jämistä, joista voit lukea lisää blogissani.
Kalkkimaaleja olen ostanut mm. Piantikista.

Pysähtymisen vaikeus

Oletko tuntenut istesi kylmäksi tällä pakkasella? Hyrrr! Minä olen. Sitäkin ihanampaa on ollut laittaa pönttöuuniin tuli, istahtaa kirjaston uudelle löhötuolille ja kaivautua viltin lämpimään takkatulen äärellä. 

Mutta ethän luule, että minun on helppo pysähtyä.
 Ei nimittäin ole, varsinkaan kotona.
Se on todella vaikeaa.

 Ihailen kaikkia, jotka osaavat napata kirjan kotona käteen ja lukea, tai rentoutua muutoin. Muokkasin kuitenkin tämän kirjastotilan, vaikka miehenikin iloksi, niin osittain itsellenikin, jotta osaisin rentoutua useammin. Tai edes paremmin kuin ennen: pysähtyä kun vain voin, opetella hellittämään ja päästämään irti listasta tehtäviä askareita. Ja se on toiminut, ikävä kyllä vain välillä.

Yksi iso oivallukseni näiden pysähdysten sarjassa on ollut huomata muunmuassa, miten kaunis luukku takassani on. Ihmeellistä, etten ollut rekisteröinyt sitä ennen. Kyllä kannattaisi pysähtyä vähän useammin. Huomasin myös, että istuminen ilman askaretta tai seuraavan askareen miettimistä on aika hienoa.

 Itse asiassa todella hienoa.

Tammikuu on työssäni tiukkaa aikaa kaikkine hienoine haasteineen (raportoinnit, koulutukset, messut, hankehaut ja yksi "pieni" kirjaprojekti), joten on hyvää vastapainoa napata suloinen kolmevuotias kainaloon, istahtaa vaihtamaan kuulumisia tai vain hellittelemään ja silittelemään. Psykologian opettaja minussa kuiskaa kysyen: "Salla, tämä voisi olla kevään kehitystehtäväsi?"

Suosittelen pysähtymään ja miettimään: Miten sinä rentoudut kotona?
Voisiko tämä olla sinunkin kehitystehtäväsi?

Tänään olen kiitollinen tuosta tuolista ja takasta kodissani. 

Siitä mahdollisuudesta, että minulla on paikka, jossa voin rentoutua arjen keskellä. 

Ja opetella tätäkin. 

Omassa tahdissani.

Joulutuulella

Tänään laskeudun joululomalle. 

Paketoin lahjat, vien päiväkodin tädeille pienet muistamiset ja yritän sulkea työpuhelimen ja sähköpostit. Valkoinen kuusemme on muistuttanut tästä laskeutumisen saapumisesta jo kuukauden päivät. Tänään leivon pienimmän lapseni kanssa illalla pipareita ja meille aikuisille viskikakkua. Saatanpa jopa keittää riisipuuronkin. Joululaulujen soidessa. 

Pieni ele arvokkaasta työstä päiväkotiin.

Yritän sulkea kiireen ja keskittyä olennaiseen. Joulun lohduttavaan sanomaan joka puhuttelee vuodesta toiseen. Maistelen sitä, että meille on kerran syntynyt vapahtaja ja tänäkin jouluna juhlistamme tuota tapahtumaa rakkaidemme kanssa.

Olohuone pukeutuu jouluun.

Toivon sinulle lukijani itseäsi armahtavaa joulua joulunsanoman äärellä.
 Rauhallista sellaista.

Tänään olen kiitollinen koittaneesta lomasta ja

 joka hetki lähestyvästä joulusta.

Toisenlainen lahja

Kirjastoksi muuntunut ruokatila on joululahja miehelleni joka on kirjailija ja tutkija, dosentti ja lehtori, kirjojen arvostaja ja suurkuluttaja. Ruokatilana tätä ei juuri käytetty, joten kehitin tilalle hieman uudenlaisen käyttötarkoituksen. Keittiöstä katsottuna nurkkaus kutsuu nyt istahtamaan ja pysähtymään.

Olohuoneesta katsottuna avautuvat kirjahyllyt, jotka olivat tuumailuni lähtökohta tässä projektissa. Hyllyjen maalauksesta voit lukea edellisestä kirjoituksestani Maalaus osa lahjaa.

Pehmeyttä korostamaan löysin pitkän etsinnän jälkeen tilaan tumman paksun punosmaton Ellokselta ja siirsin yläkerran vanhat samettisen tuntuiset verhot ikkunoihin. Suosittelen muuten hyödyntämään Elloksen ensikertalaisen 40% tilaajaedun. Ilman tuota etua en itse olisi mattoa hankkinut. Olohuoneen rahi ja yksi vilteistä siirtyi tilaan luonnostaan löhötuolin jatkeeksi.

Kirjoille ja kahvi- & teekupposille kaivattiin vielä jokin laskualunen, joten maalasin Jyskin alesta hankkimani sinertävän sohvapöydän mustaksi Vintagen mustalla kalkkimaalilla ja vahasin punertavaan taittuneet puiset jalat harmaalla Vintagen vahalla. Pöytä ei ehkä ole se lopullinen tähän tilaan, mutta 30 euron hinnalla saa nyt kelvata antamalla tilaa etsinnöille. Lopulta sain melkein kaiken uuden (matto, tuoli, kattolamppu ja sivupöytä) tilaan myymällä tilan vanhat tavarat kaupungin facebook -kirpparilla. Eikä haitannut, että innostuin myymään muutakin turhaa siinä sivussa.
Suosittelen pistämään tavaroita kiertoon!

Sallan viisi vinkkiä hellyttäviin taulukollaaseihin:

1. Mieti mitkä asiat ovat teidän perheelle tärkeitä. Perheen arvot, harrastuneisuus, mielenkiinnon kohteet ja ajatukset saavat näkyä kodissa.

2. Tongi perheen valokuvavarastoja ja löydä unohtuneet aarteet uudestaan!

3. Kurkista vielä kaappeihin jos sieltä löytyisi jotain erilaistakin kun vain tauluja tai kuvia!

4. Entä onko jemmassa joitain kehyksiä, joista et sellaisenaan pidä? Maalaa ne rohkeasti, niin saat niistä kuin upouusia.

5. Rakenna kollaasi hieman totuttuja systemaattisia riviasennuksia ravistellen. Rytmitä uusiksi ensin vaikka lattialla, ota kännykän kameralla kuvia eri asetelmistasi ja päätä kuvia katselemalla mikä toimii parhaiten.

P.S. voit kurkata aiemman kirjoitukseni valokuvia portaikossa Amerikan malliin ja saada siitäkin ideaa seinäkollaasien tekemiseen. 

Kirjastonurkan taulukollaasiin meillä päätyivät Oxfordista tuotu grafiikka, savityö ja kehystetty oma valokuva. Grafiikka on muistona monella tapaa merkittävästä vuodestamme tuossa kaupungissa. Samalla se muistuttaa kirjastossamme Oxfordissa asuneiden kirjailijoiden jättämästä jäljestä kirjallisuuteen. Pieni samasta kaupungista ostettu lohikäärme lienee miniatyyri kaupungin jonkin Collegen arkkitehtuurin osasta, jotka ovat uskomattoman upeita. Se tuo mieleen myös kaupunkia asuttaneen Tolkienin kirjallisuuden, jossa esiintyy lohikäärme aarteensa vahtina. Pienempi kuva kirjoista on mieheni itse ottama omasta kirjahyllystään vuosien takaa. Teologina on osuvaa, että kuva on juurikin oppiaineen perusteoksista. Itsekin olen teologi pohjakoulutukseltani.

Nyt opettelen istahtamista. Pysähtymistä.

Hyvää joulua kaikille!

Tänään olen kiitollinen siitä, että meidän perhe on juuri sellainen kuin on. Ne ihmiset lahjoineen, vahvuuksineen ja heikkouksineenkin. Olen kiitollinen meistä.