perjantai 16. toukokuuta 2014

Kutsuva makuuhuone

 Pikkulapsiperheessä, tällaisessa kuin me olemme - allergikkolasten vanhempina - on jaettava "yövuoroja", jotta pää kestää kasassa. Ja perhe (tarvitaan siihen ehkä jotain muutakin). Kahden ikävuoden lähestyessä numero kakkosen allergiat ovat alkaneet helpottaa ja yötkin sitä mukaa. 

Siispä kun kuopuksemme täytti kaksi vuotta, vanhemmillakin oli juhlat. Miksikö? Noh: Saimme runkopatjat pitkästä aikaa vieretysten samaan makkariin. Ihan totta. Me olemme tehneet molempien kohdalla päätöksen, että on parempi, että edes toinen saa nukuttua, joten vuoroöinä toinen nukkuu alakerrassa kunnolla ja toinen vähemmän kunnolla ylhäällä lasten kanssa. Kaikista jaetuista öistä olen miehelleni äärimmäisen kiitollinen ja niin on kuulemma hänkin minulle.


 
No More! (kop kop). Nyt kun siis saimme patjat samaan huoneeseen, päätin sisustaa makkarista houkuttelevamman, muhkeamman, leppoisamman ja kauniimman kuin ennen. Kutsuvan.

 Tuunatun sängynpäädyn ja tyynyjen lisäksi päätin satsata uusiin lamppuihin (aiemman onnettoman yksinäisen jämälampun sijaan) ja jalkopäätypeittoon niinkin hurjasti, kun IKEAsta. 


Nyt ehkä ymmärrät intoni puuhata makkarin ympärillä viimeiset viikot. Motivaatio on kumma tekijä.

 Pitkän aikaa mietin, josko olisin tuohon ahtaaseen tilaan saanut jotkut kivat hopeiset pöydät ja pöytälamput, mutta tila tuntui menevän ahtaaksi ja tukkoon. 

 Tämän prosessin aikana huomioni kiinnittyi monessa sisustuslehdessä siihen, että makkareissa lukulamppuina näkyi myös lattiavalaisimia. Kokonaisuus näytti toimivan. Selailtuani eri liikkeiden erilaisia jalkalamppuja päädyin Ikean tarjontaan. Jätin Ikean Barometer -lampusta takakahvan pois (ihana yllätys, että näin voi tehdä!) kasatessani sitä ja lamppu mahtui kivasti pieneenkin tilaan. Peitto jalkopäätyyn oli iloinen yllätys, sillä en ollut nähnyt sellaista Ikean verkkokaupassa.

Tänään porasin vielä vanhat hyllyt pois seinältä ja asettelin somistukset paikalleen. 

Tällaista siitä tuli.


 

Kiitän ajatusten peilailuavusta rakasta sisustuksen ihmenaista, ystävääni Ilseä!

Ja samaan hengenvetoon tiedän hänen nauravan, kun sanon tämän: On ihana, kun asioita voi muhitella pikkuhiljaa eteenpäin. Pala kerrallaan. Etsiä asioita, jotka sopivat omaan mielikuvaan ja lopputulos toimii, vaikka välillä koittaisi epätoivonkin hetkiä. Välillä tämä prosessi syö meitä sisustukseen hurahtaneita, uskokaa pois! Mutta välillä se palkitseekin.

Koska olen nyt saanut sen surullisenkuuluisan toisen runkopatjan pois olohuoneesta, voin siirtyä seuraavaksi ajatuksissani olohuoneen sisustamiseen. Eikös vain? Kysyn tätä ehkä enemmän itseltäni kuin sinulta lukijani, mutta kommentoikaa ihmeessä tännekin puuhiani!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti